Suomen tulevaisuutta ei rakenneta työnteon ja omistamisen veronkiristyksillä

Suomen julkinen talous on vakavan haasteen edessä. Valtiontaloutta on sopeutettava arviolta 8–11 miljardilla eurolla tulevalla hallituskaudella, mutta poliittiset näkemykset sopeutuksen keinoista eroavat merkittävästi. Ratkaisevaa ei kuitenkaan ole vain sopeutuksen määrä, vaan tapa, jolla se tehdään.

Sopeutusta ei voida rakentaa työnteon ja omistamisen verotuksen kiristämisen varaan. Ne ovat talouskasvun peruspilareita, ja juuri tätä kasvua Suomi on kaivannut jo lähes kahden vuosikymmenen ajan. Jos kiristämme työn, yrittämisen ja omistamisen verotusta, heikennämme suoraan niitä edellytyksiä, joilla talous kasvaa, veropohja vahvistuu ja hyvinvointivaltio rahoitetaan.

Siksi katse on käännettävä julkisiin menoihin, jotka eivät ole yhteiskunnan kannalta kriittisiä. Esimerkiksi terveydenhuolto, puolustus ja koulutus ovat valtion ydintehtäviä, mutta kaikki menot eivät ole yhtä perusteltuja. Suomen on uskallettava arvioida kriittisesti, mitä tehtäviä valtion tulee rahoittaa verovaroilla. Tehottomien yritystukien lisäksi on karsittava päällekkäistä hallintoa ja heikosti kohdennettuja tukia, jotka eivät edistä talouskasvua.

Keskustelussa viitataan usein Tanskaan esimerkkinä siitä, että korkeampi verotus voidaan yhdistää vahvaan talouteen, kuten Li Andersson totesi Helsingin Sanomien mielipidekirjoituksessaan 21.3. Tämä johtopäätös on kuitenkin puutteellinen. Tanska ei ole vahva talous korkean verotuksen vuoksi, vaan korkea verotus on mahdollista vahvan talouden ansiosta. Tanskan vahvuus perustuu joustaviin työmarkkinoihin, vahvaan investointiympäristöön ja korkeaan työn tuottavuuteen.

Jos vertailua Pohjoismaihin halutaan tehdä, katse kannattaa kääntää myös Ruotsiin. Siellä perintö- ja lahjavero poistettiin 20 vuotta sitten laajalla poliittisella tuella osana linjaa, jolla vahvistettiin kotimaista omistajuutta, investointeja ja talouden dynamiikkaa. Suomessa kehitys on kulkenut pitkälti päinvastaiseen suuntaan, minkä myös viimeaikainen perintöverokeskustelu osoittaa.

Jos verotusta kiristetään, sen tulee kohdistua haittoihin, ei työntekoon ja omistamiseen. Tupakkaan, sokeriin, krääsätalouteen, prosessoituun ruokaan, päästöihin ja muihin haittoihin kohdistuvat verot voivat ohjata käyttäytymistä kestävämpään suuntaan ja samalla vahvistaa julkista taloutta ilman, että kasvun edellytyksiä heikennetään. Verotuksen tulee kohdistua valintoihin, ei ahkeruuteen.

Suomen verojärjestelmä ja yhteiskunta on rakennettava kansalaisten ja yritysten varaan, ei yksinomaan valtion tarpeista käsin. Järjestelmän on varmistettava, että työnteko on aina sosiaaliturvaa parempi vaihtoehto. Samalla omistajuutta on vahvistettava läpi tuloluokkien, erityisesti pienituloisten keskuudessa. Siksi kasvua ei rakenneta verottamalla työntekoa ja omistamista, vaan luomalla edellytykset rakentaa sitä.

Finlands framtid byggs inte genom skattehöjningar på arbete och ägande

Finlands offentliga ekonomi står inför en allvarlig utmaning. Statsfinanserna beräknas behöva anpassas med 8–11 miljarder euro under nästa regeringsperiod, men de politiska uppfattningarna om hur detta ska genomföras skiljer sig avsevärt. Det avgörande är ändå inte enbart anpassningens omfattning, utan också hur den genomförs.

Anpassningen kan inte bygga på höjd beskattning av arbete och ägande. De utgör grundpelare för ekonomisk tillväxt – en tillväxt som Finland har saknat i närmare två decennier. Om vi höjer beskattningen av arbete, företagande och ägande försvagar vi direkt förutsättningarna för ekonomisk tillväxt, en starkare skattebas och finansieringen av välfärdsstaten.

Därför måste fokus riktas mot offentliga utgifter som inte är kritiska för samhället. Hälso- och sjukvård, försvar och utbildning hör exempelvis till statens kärnuppgifter, men alla utgifter är inte lika motiverade. Finland måste våga kritiskt granska vilka uppgifter staten ska finansiera med skattemedel. Utöver ineffektiva företagsstöd måste vi minska överlappande förvaltning och bristfälligt riktade stöd som inte främjar ekonomisk tillväxt.

I debatten hänvisas ofta till Danmark som ett exempel på att högre beskattning kan kombineras med en stark ekonomi, såsom Li Andersson konstaterade i sin insändare i Helsingin Sanomat den 21 mars. Den slutsatsen är dock bristfällig. Danmark har inte en stark ekonomi tack vare sin höga beskattning. Den höga beskattningen är möjlig tack vare landets starka ekonomi. Danmarks styrka bygger på en flexibel arbetsmarknad, ett attraktivt investeringsklimat och hög arbetsproduktivitet.

Om vi vill jämföra Finland med de övriga nordiska länderna bör vi också rikta blicken mot Sverige. Där avskaffades arvs- och gåvoskatten för 20 år sedan med ett brett politiskt stöd som en del av en linje för att stärka det inhemska ägandet, investeringarna och dynamiken i ekonomin. I Finland har utvecklingen i stor utsträckning gått i motsatt riktning, vilket även den senaste tidens debatt om arvsskatten visar.

Om beskattningen skärps bör den riktas mot sådant som orsakar skada, inte mot arbete och ägande. Skatter på tobak, socker, onödig konsumtion, processad mat, utsläpp och andra negativa externa effekter kan styra beteendet i en mer hållbar riktning och samtidigt stärka de offentliga finanserna utan att försämra förutsättningarna för tillväxt. Beskattningen ska riktas mot våra val, inte mot vår flit.

Finlands skattesystem och samhälle måste byggas utifrån medborgarnas och företagens förutsättningar, inte enbart utifrån statens behov. Systemet måste säkerställa att arbete alltid är ett bättre alternativ än social trygghet. Samtidigt måste ägandet stärkas i alla inkomstgrupper, särskilt bland låginkomsttagare. Tillväxt skapas därför inte genom att beskatta arbete och ägande hårdare, utan genom att skapa bättre förutsättningar för dem.